perjantai 13. joulukuuta 2013

Tärkeää asiaa!

On tullut vähän mietittyä, että pitäisikö lopettaa tää mun blogi.
Ei meinaa olla intoa blogata tänne mitään, kun ei oikein tuu mitään kommentteja tai muita merkkejä siitä, että joku oikeesti lukis tätä. No ömm, seuraajia 62, mutta jotenkin vaan tuntuu siltä ettei ketään kiinnosta kun ei kukaan sano mitään.

Haluaisin siis tietää, kuinka moni teistä oikeesti on kiinnostunut mun blogista ja haluu että jatkan? Voin yrittää jaksaa taas useammin tehdä bloggauksia, jos kerta innokkaita lukijoita yhä löytyy.


Mä oon ny jonkin aikaa sitten tehnyt Instagramin, jonne pistän aina silloin tällöin paperille tehtyjä luonnoksia ja harvemmin pidemmälle tehtyjä piirroksia. Jos omistatte instan, saa seurata. Usein saattaa näkyä Gosupermodel-aiheisia juttuja ja nukkekuvia piirrosten lisäksi.

maanantai 11. marraskuuta 2013

aaiskorriip

Ah, olen niin luova otsikoiden suhteen.
Eiku niin siis, en halunnut aina pistää mitään "PIIRROKSIAAAA" otsikoksi... Mutta sellaiseks se kuitenkin taas päätyi, tosin väärinpäin... >8F

Anteeksi kun oon ollut viimeaikoina tosiaan aika hiljaa. Taas päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja nakata tänne joitain teoksia. 

Ameebaporolle synttärikortti 8>

Gifek99'lle piirros hänen minecraft hahmostaan



Pikapiirroksia malleista. _Chanel_ ja WarlessTwo Suomen gosusta ja loput Hollannista. 


Shuffle suomen gosusta.
Kesti kyllä kauan saada tämä aikaiseksi D8 Shuffle joutu odottamaan ehkä jopa puoli vuotta, en ole varma. Mutta kärsivällisesti odotti, kiitokset siitä :3
Olin kuitenkin hieman laiska enkä jaksanut tehdä verkkosukkiksia, mutta se kävi. Ja onhan tässä muutenkin kaikenlaisia pikkuvikoja.
Unohdin muuten tämän pistää Gosussa lehteen, jos nyt joku gosussa oleva lukija alkaa ihmettelemään ;3 Pistän mukaan seuraavaan lehteen.

Tuli Iscribblessä piirrettyä oikeanpuoleinen kanityyppi. Nakkasin päälle kaikkea mitä sattuikaan mieleen tulemaan. Sitten tuli näytettyä sitä Ameeballe, joka heti käski mua piirtään hänestä kunnollisen version >:D
Niinpä syntyi vasemman puoleinen. Silinterin yläosa on hieman oudosti. Nimesin/Nimesimme herran ainakin väliaikaisesti Mr.Bunneh'iksi. Mutta se on vain väliaikainen nimi, pitäisi parempi keksiä... 8D
Jos teille hyvät lukijat tulee jotain mieleen, ehdotelkaa toki!


Yhden pienen striimin ainoa hyvä tuotos.. 
Minähän se siinä chibinä siis. :DD
Gah, viime piirrospostauksessa olevan mun chibiversion ja tämän ero.. Aivan liian erilaisia 8"D Pitäisi taas harjoitella chibien piirtoa, niin ehkä lukkiutuisi tiettyyn tyyliin taas.

Ja sitten, Gosu täytti 6-vuotta tuossa 7.11.2013. Edellisenä päivänä kaikki saivat kutsut gosun seuraavana päivänä oleviin juhliin, joten aloin samantien väsäämään tälläistä gosulle. Harmi vain että valmistui päivä myöhemmin.. :D Tai no, 9.11.2013 joskus klo 00 aikoihin. 
Rorin (keskimmäinen) kädet derppaa, ihan kuin se osoittaisi taivaaseen. (Voishan siitä toki ajatella että kun tulet gosuun niin pääset taivaaseen ja plaah plaah plaah XD) Mutta en keksinyt sille millään mitään asentoa. Myös Adminin (Vasemmalla) kädet ovat hieman oudot. 
Aluksi meinasin piirtää tähän Vanhan Adminin, nykyisen Adminin sekä Rorin, koska Rori vaan musta tuntuu jotenkin nykyään gosun Adminilta >:F
/Pikamuoks: Ja jos tää kiinnostaa taustakuvaksi, tallentakaa koneelle devistä. :>

Mutta tässä nämä nyt tällä kertaa. :)

perjantai 25. lokakuuta 2013

Figuurejah 8)


Helouu :3
Nyt vihdoin jaksoin tehdä tämän postauksen, jossa hieman esittelen viimeaikaisia figuuriostoksia ja muutenkin figuurejani.

Tuskin moniakaan kiinnostaa, mutta koska rakastan figuureja, on pakko välillä niistäkin puhua. Seuraavassa postauksessa luultavasti taas piirroksia!

Siinä (lähes) koko Figuuripoppooni :3 Kaikista en pistä erillisiä kuvia, joten tutkikaa tosta ihan vapaasti keitä löytyy (Pieni kuminen Furbykin löytyy, heh)

Lähikuvaa One Piece-figuureistani (Ja muutamasta ylimääräisestä) >83 Noi jalat sain Usoppin mukana, luultavasti Frankyn.





 Englannin ostoksia. Ostin siis One Piece Brookin sekä Sabon Chinatownista :33 Ihanaa, Brook on ensimmäinen suurempi figuuri One Piece-figuista <3
Sitten tuli ostettua yhestä paikasta (En muista nyt nimee) tuollainen auringonvalolla päätään heiluttava Geisha. :3 Vielä se saa istua hyllyllä, koska mun ikkunalle ei sitä voi oikein laittaa, enkä omista mitään autoakaan vielä minkä etulasissa se voisi olla.

Kokkoconista napattuja. Siellä pyörin veljeni kanssa, koska ketään muuta en saanut mukaan.
Eli siis Assassin's creed 3 Connor, Narutosta Minato sekä pieni Yotsuba Pandan kanssa 8) Connorin olisin halunnut ostaa jo englannissa, mutta en millään saanut, koska meinattiin tilata se Kukunorista, mutta koska sieltä ei oo kuulunut vastausta ja muutenkin Kukunorin sivut ovat kadonneet, ostin sitten hänet sieltä >:D

Sitten Katsudoconista ostettu Usopp 8D Katsussa olin Ameebaporon kanssa.
Oli siis Random-figuuri pakkaus. Toivoin joko Brookia tai Usoppia, ja oli onnea että sain sitten Usoppin! :D

Steve? KYLLÄ



Eli siis toinen Katsudocon ostokseni, Minecraft Steve Diamond armorilla!
Pohdin hyvin kauan sitä, ostanko Black Rock Shooterista Dead Masterin vai Steven sekä random One Piece figu-pakkauksen, ja lopulta päädyin jälkimmäisiin. En kadu yhtään! Olisi todellakin harmittanut jos olisin Steven jättänyt! Siitä taisi tulla suosikkini. Jotenkin ihanan yksinkertainen o3o

Noni, tässä oli tämä (tylsähkö) postaus. Ja seuraavan sitten piirroksia, niin kuin jo aijemmin sanoinkin. 

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

SFM kuvia

Nyt taas tuntui siltä, että haluan pistää tänne vähä muuta, joten päätin pistää tänne mun Source Filmmaker töitä.

Aijemmin olen pistänyt SFM-kuviani tossa viime vuoden puolella.

Noni mutta aloitetaanpa vaikka uusimmista vanhimpiin tällä kertaa.

Mulla on siis meneillään projekti, jossa teen jokaisesta TF2 mies- sekä naisversion hahmosta yhteiskuvan.
Näiden lisäksi oon jo tehnyt Pyroista, mutta siitä en itse niin paljoa pidä että olisin tänne pistänyt.

"Memories/Zombie's feelings"
Hieman Halloween aiheinen kuva.
Ajatuksena on hieman se, ettei kaikki zombit ole täysin muuttuneita, niinkuin esimerkiksi tämä polvillaan oleva Scout, joka löytää hatun, joka tuo hänelle muistoja mieleen.

"Parade"
Tähän sain inspiraation suosikilta SFM-kuvien tekijältäni.
Useimmissa hänen kuvissaan on ihana värimaailma ja kaikki! Halusin itsekkin kokeilla jotain ja onnistuin tässä todella hyvin. Vielä kun hoksasin tuon taustan sumennus toiminnon, kuvasta sai vieläkin paremman.

Tilaustyö.
Tykkään hirveesti :3

"Fanart" SFM videoille Once Upon a time in 2fort 1&2.

"Texas"

Tästä en oikeastaan enää pidä, koska jotkut ovat saaneet hieman väärän kuvan tästä Tumblrissa :DD Mutta koska se on siitä syystä saanut paljon suosiota, pistetään nyt kuitenkin.

Tän tein kun testasin ekan kerran TF2'sen PropHunttia, ja tykästyin hirveesti.

Aika paljon suosiota tämäkin saanut, ja saa yhä edelleen aina välillä lisää noteja.

Se siitä. Seuraavassa postauksessa luultavasti sitten taas piirroksia tai figuureja. :)

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Piirroksia (Mun pitäis oikeesti jaksaa keksiä paremmin näitä otsikkoja)

Noni, nyt niitte lupaamieni piirrosten vuoro.

Tämän piirsin gosun taiturihakemukseen. Kuvassa on siis mun GSM-malli, sekä irl minä chibinä olkapäällä.
Luulen että syy miksi en päässy taitureihin, on se että sanoin suoraan sen, etten ole varma jaksanko aina kuvittaa uutisia XII Jäi kyllä harmittaan.
Unohdin ihan kokonaan tästä liivitakin napit.

Deviantartista EnderVsMinecraft pyysi minecraft-hahmostaan kuvaa. Koska sillä oli mikki, tuli ekana mieleen tollane laulajapose, joten piirsin sen sellaiseen.

Sen piirrettyäni, Ameeba ehdotti että piirtäisin sen minecraft-hahmon, joten niinpä tein >:3 Ja pikkuinen creeperki pääsi syliin.

Sitten yksi päivä tunkeuduin taas eri maan gosuun, tällä kertaa Hollannin.
Kuvassa siis Hollannin gosusta malli Psychotic. 

Seuraavana piirsin Hollannin gosusta Night Visions'in. Hieman tarkemmin tätä tein, niin tuli hieman eri näköiset kasvot.

Ja sitte tänään piirtelin netissä tälläisen pikaisesti. ö u ö

Anteeksi lyhyt teksti, ei jaksa nyt tarkemmin ajatella mitä sanoisi.

lauantai 12. lokakuuta 2013

Katsudocon 2013

Terve! Muakin näkee hehe

Anteeksi tämä hiljaisuus. On jo pitkään ollut tarkoitus pistää kuvia kesäloman jälkeen olleiden tapahtumien ja menojen ostoksista kuvia, mutta en vaan ole jaksanut aloittaa sen postauksen tekoa. XI Mulla on nyt tänne pistettävänä hieman piirroksiakin, niin ne voisin varmaan huomenna tänne yrittää tunkea.

Mutta nyt asiaan; lauantai siis tuli vietettyä Jyväskylässä Katsudoconissa Ameebaporon kanssa (Sekä BJD-nukkejen: Ameeban Osiriksen, Xlinin sekä minun Aroliani).
Coni oli hieman pieni eikä katsottavaa ohjelmaa meille oikein ollut, mutta mukavaa oli silti!
Cossaajista en oikein jaksanut ruveta kuvia napsimaan, vaikka joukossa olikin joitain cossaajia, joita olisi mielellään kuvannut.
Sen sijaan napsin nukeistamme kuvia! Oli ihanaa vihdoin nähdä edes pari Ameeban nukkea ihka oikeasti, ja tietenkin oli kiva nähdä Ameebaakin taas :D

Figuurikokoelma kasvoi taas parilla figuurilla, mutta niistä taidan sitten selittää myöhemmin.

Enemmittä puheitta, hypätään kuviin nukkeloisistamme.



Arolia päätti testata Xlinin hattua.

Hyrr nyt vasta huomasin kuinka pelottavalta Xlin näyttääkään ilman hattuaan XD



On se vaan söpö o 3 o

 Yllätys yllätys, perään vielä yksi piirros!
Katsussa siis oli piirrustuskilpailu, johon piti suunnitella Halloween asu Katsudoconin maskotille. En meinannut saada mitään ideaa, niin aluksi meinasin alkaa piirtämään hänelle ihan perus Kimonoa. Sitten tuli mieleen että kaippa siitä paremman Halloween asun saa kun pistää hieman verkkokuviota ja hämähäkkejä.. Tälläinen lopulta syntyi. 
Aika kiva siitä tuli. Sunnuntaina kävijät taitavat saada äänestää töistä parasta, ja paras tietenkin voittaa. Saa nähdä sattuuko jollain ihmeellä tulemaan mulle tai Ameeballe voittoa... XD Muut väritti työt promarker-tusseilla, me vedetään vaan lyijykynällä.

Mutta joo, se siitä tällä kertaa. ^^ Pahoittelen vielä pitkää hiljaisuuttani täällä ;D

lauantai 7. syyskuuta 2013

Kunnollisia piirroksia ja koulusuttuja

Halojaa ^^
Njoo, aijemmin snaoin että kirjoittaisin englannin matkasta mutta tuskin jaksan. Jossain välissä pistän varmaan kyllä niitä kuvia mun ostoksista sieltä ja sitten myös Kokkocon ostoksista kuvia! Kokkoconissa käväisin veljeni kanssa.

Mutta ömm, taas nyt piirroksia. Nyt alkuun pari koneella tehtyä.

Ameebaporon Heavy.
Molemmat tarvittiin harjoitusta Heavyn piirtämiseen, joten päätettiin piirtää molemmat toistemme TF2 Heavyt. Tälläinen Ameeban Heavyn kuvasta siis tuli :I

Linettömän työn piirtoharjoitus.
Ja just ennen kuin aloin piirtään, lueskelin Warcraft legendat-mangaa, joten päätinpä piirtää jonkinmoisen Night elfin. Vähän muistelin samalla miltä mun ensimmäinen wow hahmo, joka on Night elf, näyttää ettei tarttis netistä penkoo mitään kuvaa josta ottaa mallia vaatteiden tekoon.
Ihan kivasti tää onnistu mun mielest. Nyt vaan hoksasin että sillä pitäis olla jotain kasvomaalauksiaki (niinku kukkasia tai muuta) mutta näköjään unohdin ihan kokonaan. No jaa.

Sitten koulusuttuja.

Pikkuinen pikapiirros vain tämän postauksen täytteeksi >8D

OFF Dedan ulkomuistista.
...Ei mitään sanomista. Jatketaan. :"D

Mills~
tekstit jotta tajuais ehkä paremmin miten se on, kun muuten näyttää siltä et sen kädet katkeaa yhtäkkiä.

Ja sitte TF2 Solttu, jonka piirsin perjantaina ulkomuistista (Kranaatteja lukuunottamatta)
Ainoo mikä tässä mun silmää häiritsee on tuo vasemmalla puolella oleva käsi. sitä en oikein saanut tehtyä kunnolla. Muuten suorastaan rakastan tätä 8D
Aattelin että jossain vaihees kokeilisin yrittää tän piirtää linettömänä versiona koneella. :3

Mutta öö ei muuta. Nopeesti kirjoitin tämän postauksen. :I